Tampereen Hämeensillan Pirkkalaisveistosten siirto-operaatio marraskuussa 2017. Väinö Aaltosen suunnittelema neljän veistoksen kokonaisuus irrotettiin veistos kerrallaan ja kaikki neljä kuljetettiin Tampereen museoiden kokoelmakeskukseen. Patsaat palautettiin Hämeensillalle syyskuun lopulla 2020. Kuva: Saana Säilynoja, Vapriikin kuva-arkisto.

Pooli 7


Trendit, vaikuttajat ja käännekohdat


Seiskapoolissa toimii kulttuuri- ja henkilöhistoriallisia museoita, erikoismuseoita ja taidemuseoita. Poolin vastuualueeseen kuuluvat trendit, vaikuttajat ja käännekohdat. Kaikkia edellä olevia teemoja voidaan lähestyä sekä konkreettisin että abstraktein lähtökohdin. Pooli tarjoaa keskusteluareenan museoammattilaisille, jotka tuovat uusia ja avartavia näkökulmia toistensa kokoelma- ja nykydokumentointityöhön.

Tällä hetkellä seiskapooli työskentelee ketterän nykydokumentoinnin ohjeistuksen parissa yhdessä pooli 1:n kanssa. Aihe on kiinnostanut myös muita poolimuseoita, joten työskentely ulottuu yli poolirajojen. Työstettävä ketterän nykydokumentoinnin ohjeistus vastaa museoiden tarpeisiin saada ytimekkäitä ja selkeitä ohjeita nopeaan, joustavaan ja pienin resurssein toteutettavaan nykydokumentointiin.

Toinen keskeinen aihealue pooli 7:n työskentelyssä on Vihreän kätköissä -niminen tallennushanke, jota tehdään yhdessä 4 poolin kanssa. Hankkeessa museot tallentavat kokoelmiinsa aineistoa kestävän kehityksen näkökulmasta. Tarkoitus on nostaa esiin uudenlaisia, tuntemattomia tai vähän tunnistettuja kestävän kehityksen kohteita, toimia tai ilmentymiä. Hankkeesta koostetaan yhteinen verkkosivusto, joka on suunnattu suurelle yleisölle.

Pooli 7 on avoin uusille museoille – tervetuloa tutustumaan toimintaamme!


- Milla-Lotta

puheenjohtaja Milla-Lotta Kemiläinen
milla-lotta.kemilainen@turku.fi
Turun museokeskus



Museot

  • Ainola
  • Gallen-Kallelan museo
  • Helsingin kaupunginmuseo
  • Huittisten museo
  • Järvenpään taidemuseo
  • Keski-Suomen museo
  • Lahden hiihtomuseo
  • Mannerheim-museo
  • Porvoon museo
  • Siida
  • Suomen Rautatiemuseo
  • Tampereen museot
  • Turun kaupungin museot
  • Urheilumuseo
  • Visavuoren museo



Poolin hankkeet

  • Ketterän dokumentoinnin ohjeistus suomalaisille museoille (2020–).
  • Hurmaava ja hirvittävä Suomi (2019). Hurmaava Suomi -hankkeen keruuseen lisättiin vastapainoksi hirvittävät kokemukset.
  • Hurmaava Suomi (2018). Nykydokumentointi käsitteli suomalaisten hurmosta ja eri näkökulmista.
  • Nuorisokulttuuri nyt (2010–2011). Nuorisokulttuurin ilmiöiden tallennushanke. Tallennusaiheita olivat nuorisomuoti, tamperelainen goottikulttuuri, saamelainen nuorisokulttuuri, kuopiolainen skeittikulttuuri, nuorten lumilautailukulttuuri ja nuorison liikuntaharrastukset kaupunkiympäristössä. Hankkeesta koostettiin verkkojulkaisu.